Ravitsemusneuvonta

Urheilijan ja liikkujan ravitsemusneuvonta

Urheilijan ja liikkujan ravitsemusneuvonta tarkoitus on varmistaa riittävä, monipuolinen ja harjoittelua tukeva ravinnonsaanti. Harjoittelu, lepo ja ravitsemus kulkevat käsi kädessä ja kaikkien ollessa kunnossa harjoittelu ja arki luistaa paremmin.

Useimmiten urheilijan tai aktiiviliikkujan riittämätön energiansaanti on merkittävin tekijä ravitsemuksessa. Energiansaannin ollessa riittävää kehitys on tehokkaampaa, vastustuskyky kasvaa ja urheilija palautuu optimaalisesti.

Liian vähäinen energiansaanti yhdistettynä runsaaseen urheiluun voi aiheuttaa kehittymisen hidastumista ja palautumisen heikkenemistä, mutta lisäksi myös esim. hormonitoiminnan häiriöitä niin naisilla kuin miehillä. Urheilija voi kärsiä mielialan heittelystä, stressin lisääntymisestä tai toistuvasta sairastelusta. Riittämätön energiansaanti voi myös altistaa urheilijan ja liikkujan ylirasittumiselle, loukkaantumiselle tai jo tapahtuneen loukkaantumisen paranemisen hidastumiselle.

Ravitsemusneuvonnan tavoitteena on saada henkilö itse oppimaan miten rakentaa itselle sopiva rytmi ja tapa ruokailla, jotta kehittymistä ja palautumista saadaan tuettua. Ravitsemusneuvonta sopii erityisesti aktiivisesti liikkuville ja urheilijoille, mutta miksei myös kaikille ravitsemuksesta ja arjen jaksamisesta kiinnostuneille henkilöille!

Neuvonnassa aloitetaan aina henkilön itsetehtävällä ruoka-, harjoitus- ja lepopäiväkirjalla, johon saa ohjeet sähköpostitse ennen ensimmäistä varsinaista tapaamista. Varaa tapaamisaika aina vähintään kahden viikon päähän, jotta ehdimme tehdä yhteenvedon tekemästäsi päiväkirjasta.

Ensimmäisellä tapaamisella käydään läpi päiväkirjasta selvinneitä asioita, annetaan vinkkejä ruokailun sisältöön, rytmiin, laatuun tai ravintoaineiden saantiin ja lähdetään yhdessä pohtimaan miten rakentaa ravitsemus pysyvästi terveelliseksi ja riittäväksi. Tarkoituksena ei ole hetkelliset dieetit tai vaikeasti toteutettavat rajoittavat ruokavaliot vaan pysyvä muutos. Ensimmäisen tapaamisen aikana sovitaan yhdessä, miten jatketaan ja millaisella aikataululla.

Tarvittavat tapaamiskerrat ovat hyvin yksilöllisiä, mutta usein 2-3 tapaamiskertaa riittää tai ainakin päästään hyvään alkuun!

Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää ravitsemusneuvonnasta älä epäröi ottaa yhteyttä! Parhaiten saat minun yhteyden sähköpostitse osoitteesta joonas@idealfysio.fi.

Muista myös muut hyvinvoinnin palvelumme eli urheiluhieronta, osteopatia ja työhyvinvointi.

Meillä voit hyödyntää myös Smartumin ja ePassin maksuedut.

Ravitsemusneuvonta