Fysioterapia

Fysioterapia

Fysioterapia on liikkumisen ja toimintakyvyn tutkimiseen keskittyvä hyvinvointia edistävä hoitoala. (Se voi kohdentua jonkin sairauden,  synnynnäisen vamman, tapaturman tai iän myötä aiheutuvan alentuneen toimintakyvyn edistämiseen. ) Fysioterapeutti selvittää tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja niiden syitä, auttaa pääsemään kivuista eroon ja mahdollisista haittaa aiheuttavista kehon vääristä asennoista ja liikeradoista. Fysioterapia perustuu tieteelliseen tutkimukseen.

Tavallisimpia käytettäviä arviointimenetelmiä ovat havainnointi, haastattelu, manuaalinen tutkiminen, lomakekyselyt sekä erilaiset testaukset ja mittaukset. Alkukartoituksen perusteella tehdään fysioterapiasuunnitelma. Ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen käsittely ja fysikaaliset hoidot ovat osa fysioterapiassa käytettäviä menetelmiä. Fysioterapeutti arvioi myös apuvälinetarvetta ja ohjaa niiden käytössä.

Fysioterapia suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa ja hänen tarpeensa ja toiveensa huomioiden. Riittävän ajoissa aloitettu hoito ennaltaehkäisee oireiden pitkittymistä ja vähentää jo olemassa olevien oireiden haittavaikutuksia.  Kuntoutujan omalla aktiivisuudella on tärkeä rooli fysioterapiassa. Fysioterapia sopii hyvin myös vaivojen ennaltaehkäisyyn.

Kela korvaa osan kustannuksista kun tulet fysioterapiaan lääkärin lähetteellä. Tutkimuksen ja hoidon korvaaminen edellyttää, että tutkimus ja hoito on tehty vuoden kuluessa lääkärin määräyksestä.

Älä epäröi ottaa yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää tai epäilet sopiiko fysioterapia sinulle ota meihin yhteyttä niin autamme mielellämme kaikissa hoitoon liittyvissä kysymyksissä!

Ota yhteyttä

  • Ajanvaraus

    Ajan voit varata sähköisestä ajanvarausjärjestelmästämme tai soittamalla numeroon 046 920 0008. Emme vastaa puheluihin hoidon aikana, mutta soitamme takaisin heti kun mahdollista.

    Varaa aika netistä